keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Sandran surunpäivä

Tiistaina, Sandran ratsastusleirin toisena päivänä,
epäonni tuli vieraisille.
Pikkuruinen Shetlannin poni Harlekiini päätti,
ettei se aio hypätä matalan esteen yli ja pysähtyi.
Kyydissä ollut Sandra ei pysähtynyt, vaan teki voltin ponin yli.
Ja tyttö otti kosketuksen maahan - no, oikealla kädelläpä tietenkin.
Pienikin kosketus teki kipeää.

Kyynärvarren molemmat luut olivat menneet poikki.
Värttinäluu oli poissa paikoiltaan.
Hyvinkäällä käsi lastotettiin ja Sandra tuli yöksi kotiin.
Aamulla lähdimme Jorviin ja 18.30 tyttö pääsi leikkauksesta osastolle.
Toivokaamme, että uudet röntgen kuvat kertovat leikkauksen onnistuneen ja
Sandra pääsisi aamupäivällä kotiin.
Rakastan sinua valtavasti!
äiti

2 kommenttia:

  1. Kyllä oli surullista että kauan odotettu leiri päättyi näin.Molempien kaverusten kannalta. Sääli että ei voinut jäädä eikä voi ratsastaa pitkään aikaan ja Jenny tietysti olisi halunnut kokea hevoset ja leiri parhaan kaverin kanssa . Onneksi leireja tulee vielä monta ja loppukesä sisältääkin vielä paljon kivoja juttuja mitä ne tekevät/ me tehdään yhdessä. Jo lauantaina yksi ;))
    Haleja M:alle - toivottavsti kätesi voi jo paremmin.

    -Lotta

    VastaaPoista