maanantai 21. joulukuuta 2009

Valkea Joulu


Lunta, paljon, paljon uutta lunta.
Ihan hötölumi on verhonnut luonnon kauniiksi.
Pakkasta on niin paljon, että valkoinen joulu
on tänä vuonna 99 % varmuudella totta.

Edellisestä valkeasta joulusta onkin aikaa.
Taitaa olla 2000 -luvun alussa kun näin paljon lunta oli jouluviikolla.


Kari kävi yhtenä aurinkoisena päivänä lenkillä ja
toi mukanaan nämä satumaiset kuvat.
Pakkasta oli viimeviikolla jopa -20 astetta.


Tänään on bloginpitäjän synttärit.
44-vuotta tuli täyteen.
Miten se aika meneekin nykyään niin nopsaan.
Justhan täytin 25-v.
No, kuuden kuukauden päästä onkin jo
juhannus!

lauantai 14. marraskuuta 2009

Kari 50 v &Halloween-party

Kuvakavalgaadi 31.10.2009
kotonamme vietetyistä juhlista


Päivänsankarimme
Kari 50-v



Ladyt: Sari, Lotta & Eija


Sankari itse

Sinikka-mummi, Kari, Ansa


Serkukset: Sanna ja Ilmari 1,3 vuotta


Illan laihin kaveri - luuranko Aki


Miehet kerääntyivät boolimaljan ympärille:
Timo, Kari & Kari


IIIIIIKKKKK !!!

Ufot hyökkää - pötkiäkö pakoon?


Sukupotretti:
Sinikka, Leena, Kaarina, Kari & Alpo


Pikkupirumme


Pelastava enkeli

Lotta & Ari


Kari & Kapteeni Kirk-Kari

Piru mummoksi?

Pohjoisen vieraat: Kaarina ja Alpo

Parhaat kaverukset


Mr T.T


Illan isäntäpari

Velhoileva Tapsa


Taustalla oma kummipoikamme Emil


Etualalla Empun isoveli voittoisa Max


Illan dramaattisin noita - Milla Magia eiku Petra

Kameraa pakoilevat kikakattavat neidit: Jenny ja Miljuska


Sannukka


Aamu


Sami

Anselmi

Sari, Curre ja Sinikka

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Syksyn kuvia


Jopas onkin päässyt aikaa kulumaan viimeisestä postauksesta.
Jotenkin on ollut olevinaan niin kiireitä ettei aikaa ole tänne jäänyt.
Vai jospa syy onkin siinä, ettei ole ollut mitään kirjoitettavaa...


Sain kuitenkin hankittua muutaman syyskukan.
Asetelmaan tuli koristekaalin lisäksi hopealanka, kolme callunaa ja kesän laventeli.
Toivon, ettei tule ihan mahdotoman kovia pakkasia, niin kukat kestäisivät säädyllisen näköisenä vielä jonkin aikaa.



Viikonlopun vapaa-aika onkin kulunut keittiötuoleja kunnostettaessa.
Mäntyiset kalausteet olivat (ja ovat vieläkin) kolhuiset. Lisäksi kuultomaalin alta tuli näkyviin kaikki puunsyyt - ei mitenkään kaunista. Päätin maalata tuolit konkonaan peittävällä maalilla. Maalasin joka tuolin kolme kertaa. Lisäksi ompelin istuinpehmusteet. Voi tavaton, miksi ihmeessä minun piti tehdä ne itse - saahan kaupasta helpommalla ihan kelpoja pehmusteita. Eniten aikaa menikin purkamiseen. Ompelutaidot on pikkasen ruosteessa. Kärsivällisyyteni onkin kasvanut tässä projektissa.


torstai 3. syyskuuta 2009

Rose of my heart


Viime sunnuntaina pukkasi päälle oikein
luova fiilis.
Jotain piti saada väkerrettyä.
Tänään sain kollaasin "Rose of my heart" valmiiksi.
Kollaasiin on käytetty pajua, kanaverkkoa, sammalta, laventelia, ruusuja, shampanja- ja viinipuullon korkkeja sekä reilusti rautalankaa.

Aika näyttää minkälainen työstä tulee, kun ruusut kuivuvat.
Uskon vahvasti, että kollaasi pysyy kauniina pitkään.

Voi näitä mun luovuuden puuskia...


maanantai 24. elokuuta 2009

Puolukoita


Keräsin eilen illalla takapihaltamme neljä litraa suuria puolukoita.
Siivosin ja pussitin kolme litraa pakastimeen. Uskomattoman hyvä puolukkavuosi. Koskaan aikaisemmin en ole törmännyt puolukkaterttuihin. Kukinta on onnistunut hyvin ja ilmeisesti jokaisesta kukasta on tullut marja. Ihan kuin olisi poiminut pieniä viinirypäleterttuja.


Puolukoita siivotessani katsoin telkusta Kotiopettajattaren romaanin viimeistä jaksoa. Voi miten se voi päättyä noin ??? Tuliko Jane Eyrestä ja herra Rochesterista pari? Onkohan minulla kyseinen kirja jossain kellarin kätkössä vai pitäisikö käydä kirjastossa - vain lukemassa viimeinen kappale. Pidän Bronten ja Austenin romaaneista tehtyjen tv-elokuvien / sarjojen katselusta. Oi niin romattista ja intohimoista ja kuinka ajan käyttäytymissäännöt olivat tiukkoja.
Olen seurannut myös sarjaa "Eksyin Jane Austenin maailmaan". Sarjan päätösjakso lähetetään vasta sunnuntaina 30.8. Mokomat yleisurheilun MM-kisat sotkevat romantiikan nälkäisen päiväjärjestyksen ,-)

(Eikä edes mitalleja tullut....)

Ja puolukkapiirakka...


Ihana tuoksu.
Ja maku NAMI-NAMI.
Piirakassa on marjojen pällä muruseos, jossa on kaurahiutaleita.
Suosittelen kokeilemaan.
Vaniljajäätelön kanssa piirakka vie kielen menessään.
Löysin reseptin Uneliaan kokin blogista.


tiistai 18. elokuuta 2009

Syyslukukausi alkoi


Tänään saattelin Emilian koululle. Toinen lukuvuosi on aluillaan. Emilian opettaja sai suuren määrän onnellisia halauksia - kaikilla oli ollut ikävä opettejaa.



Koulun jälkeen Emilia menee läheiseen asukaspuistoon, josta klo 16 jälkeen
hän kävelee yhdessä kavedeiden kanssa kotiin.
Puistossa saa myös välipalaa.


Sandra ja Santeri suuntaavat askeleet kohti yläkoulua. Santerille paikka on jo tuttu - viimeinen vuosi peruskoulussa alkaa. Samalla alkaa Santerin uimatreenit ja "luppoajat" ovat jouluun saaakka ohi.

Sandralla taasen on edessä muutosten syksy, sillä koulu vaihtui alakoulusta yläkouluksi ja samalla vaihtuivat myös luokkakaverit.

Kouluun oli aloitus kipsikädellä ei ole kaikista houkuttelevinta. Reilun viikonpäästä on kipsin poisto ja toivottavasti elo sen jälkeen helpottuu.

Hyvää alkusyksyä kaikille!


maanantai 3. elokuuta 2009

Viikonloppu meni juhlien


Lauantaina oli rapujuhlat!
Meillä on tuttavaperheen kanssa tapana nauttia yhdessä rapuja vähintään kerran loppukesästä. Viime lauantai oli se päivä / ilta.

Saksiveikkojen lisäksi meillä oli alkukeittona kahta eri tomaattikeittoa.
Nyt taitaa olla niin, että parhaana tomaattikeittona pitämäni Cambellsin keitto sai kakkossijan sokkotestissä ja Krorr Italian Tomato Soup vei voiton. Keitossa oli mascarbone juustoa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Maukasta.

Rapujen kanssa oli luonnollisesti snapsia. Maistoimme Absolut vodkaa ja uutta puolukalla maustettua Koskenkorvaa. Oikein makoista rapujen kanssa ja toisinpäinkin.
Ja oikein kohtuudella kaikkea maisteltiin
ja kaikilla oli
superkivaa!


Lapset olivat omissa oloissaan - tekemistä riitti kaikille. Pienempien kanssa pelasimme Hauskat heput -piirrustuspeliä. Pelissä jokainen osallistuja piirtää "ukolle" eri ruumiinosan. Päät ja vartalot osuvat harvoin ihan kohdalleen ja ovat erittäin kummallisen näköisä. Pienempien supersuosikki peli.
Kuvassa on heppu nimeltä Homer.



Sunnuntaina jatkoimme juhlimista Hyvinnkäällä.
Suvun nuorimmainen täytti
1- vuotta.
Onnea Ilmari!

Maistelimme grilliherkkujen lisäksi muurinpohjalettuja oikean kermavaahdon ja
itsetehdyn mansikkahilloin kanssa.
Ja kaikki maistui.