tiistai 3. helmikuuta 2009

Hyvää helmikuuta 2009!

Flunssa on helpottanut ja olen ollut töissäkin. Ei nuha ole kokonaan loppunut, mutta olo on onneksi jo parempi. Olen ainakin työkuntoinen.

Väsäsin viime torstaina kaulakorun jossa on helmiä. Kaunis, jos saan itse kehua. Kun laitoin korun perjantaina päälle, niin se "hävisi" töissä kellokortin nauhan sekaan. 

Miksi nuokin nauhat ovat niin rumia? Olen yrittänyt pitää kellokorttia ilman kaulanauhaa, mutta aina ei ole sellaiset vaatteet päällä, että sen voisi kiinnittää järkevästi. Kortin tulisi aina olla näkyvissä niin taskuun jemmaaminen ei tule kyseeseen.

Olen myös kokeillut kantaa korttia kädessä. Ongelma siinä on se, että kortti jää pöydänreunalle ja minä olen orpona suljetun oven takana. Ärsyttävin hetki on ollut ruokalan ovella älytessäni kortin jääneen pöydälle. Nykyään asuessamme B4:ssa olisi aika hankalaa lähteä  unohtunutta korttia hakemaan. Olisi saatava työkaveri hakureissulle mukaan, sillä meidän kerrokseen pääsee vain hissillä tai varauloskäynnin kautta - ja kulku onnistuu tietty vain kellistä vilauttamalla...

Viikonloppuna sain sitten inspiksen tehdä helmistä kellokortin nauhan (= avaimen kaulanauhan). Koru ja kellis samassa paketissa! Jihuu! Sunnuntai menikin helmiä vaijeriin pujoteltaessa. Maanantaina sain monta ihastunutta kommenttia uudesta kaulanauhasta. Tänään sain ensimmäisen tilauksenkin. "Ihanaa, nyt tosta kamalasta nauhasta pääsee" -kommentin kera - suorituspaineita pukkaa... Katsotaanpa nyt millainen hittituote siitä tulee.

Kohtahan pöydän kulmat ovat täynnä ties minkälaisia sivubisneksiä. Korttikauppani on ollut käynnissä jo pidemmän aikaa. Ystävänpäivä ei ole saanut tilauskirjaa räjähtämään - ehkä me suomalaiset emme vieläkään ole lämmeneet Valentinelle. Pääsiäiskortteja sitten seuraavaksi.

Huomenna laitan kuvia kaulanuhoista. Tyypillisesti tänään oli kameran akku simahtanut eikä kamerasta ollut mitään iloa. Huomiseen sitten.


1 kommentti:

  1. Heippa, oli kyllä niin hienon näköinen se sun nauhasi. Ajattele jos kaikki osaston naiset kohta käyttävät sinun korttihelmisi. Jopa sellaiset jotka ei itse muuten käytä isompia kaulakoruja voisi ihastua noihin...
    Näitkö että olit saanut minulta haasteen eilen Eli etsi kuudes kuva kuudennesta kuva albumista....
    Mukavaa työpäivää!
    Lotta
    ps! laitoin sähköpostin sulle juuri

    VastaaPoista